Ensimmäisen päivän saldo

Lento Helsingistä Müncheniin meni hyvin.
Sunnuntai päivän ja pyhän juhlan takia, kaikki materialistimestat olivat kiinni. Vain ainoastaan vatsoja ja maksoja palvelevat tahot olivat ottamassa kaiken ilon irti.
Lyhyeeksi jäi siis vierailu Müncheniin. Eli hypättiin junaan ja painuttiin Garmisch-Partenkircheniin. No se ei sujunu kovin suunnitelmallisesti. Ratatöiden takia matkan puolessa välissä meidät ohjattiin busseihin. Onneksi ahtaus ei kestänyt kuin alkumatkan.
GaPassa majoituspaikamme avain piti hakea noin 2km päästä. Joten käytiin Foxin kanssa pienelle lenkille ja Kimmo jäi vahtimaan laukkuja.
Palatessa asemalle Kimmoa ei näkynyt, eikä laukuista ollut tietoakaan. Selvis, että logistiikka kohti majapaikkaa oli hoidettu. Sillä vanha perheystävä Aino tuli vastaan. Häneltä siis saatiin autokyydin majataloon. Eikä siinä vielä kaikki. Uskomattominta olikin se, että meidän majatalo ja hänen kotinsa ovatkin samaa taloyhtiötä. Eri rakennukset tosin. Mutta silti naapureita 🙂

On kyllä hieno tämä kattohuoneistomme. Vilkaiskaa lisää tästä: Helga Bertignol-Sailer Dachidyll.
Langaton nettikin on. Se ei ole itsestäänselvyys.

Sää ei kyllä ole meidän puolella. Huomenna sataa. Ylihuomenna vähemmän. Joten huomenna tehdään pakolliset varustetäydennyshoppailut ja illalla joku harjoitus nousu lähimaastossa. Tiistaina voisi vetäistä jonkun helpomman ylityksen, jos ei ole kauheasti sadetta. Mutta ainakin toistaiseksi luvataan to-pe-la akselille hyvää säätä. Joten pääkohteemme Jubiläumsgrat odottaa loppuviikossa.

Täällä on siis tosiaan Partenkirchenin juhlaviikko. Joten illalla kun illastettiin Ainon kanssa, sopivasti kävi juhlaparaati ravintolan vierestä. On kyllä paikalliset ylpeitä. Mutta niin, kivointa kuitenkin on se, että kaksi vuotta sitten kun oltiin täällä, osuttiin Garmischin juhlaviikolle. Ja siellä oli siis ns. sen alueen juhlaparaati. Ja kas, oltiin silloin illastamassa Ainon kanssa kolmistaan.

Mutta nyt sopisi mennä vaakatasoon.

Mitä tapahtui Berchtesgadenissa 1-4.8.

Heräsin ensin ohi ajaavien autojen meluun. Oltiin vielä vuoren varjossa. Arvelin meillä olevan vielä pari tuntia aikaa, ennen kuin aurinko rupeaisi paahtamaan autoamme. Jatkoin unia, sillä meillä ei ollut mihinkään kiire ja kello oli vasta kahdeksan. Tällä kerta nukuttiin etupenkeillä, joilla selkänojat oli kallistettu reilusti taaksepäin. Se oli paljon mukavampi vaihtoehto kuin kovapohjainen takakontti.

Lopultakin oli pakko herätä kun aurinko tuli vuoren takaa esiin ja auto alkoi kuumenemaan. Pikaisten aamutoimien jälkeen lähdimme ajaamaan kohti Berchtesgadenia. Ensitöikseen piti löytää turistitoimisto, josta saisimme tietää vapaista gasthauseista. Sitten piti löytää mobiiliputiikki, jossa saisimme ladattua rahaa wifi-mokkulamme liittymään.
Saimme listan viidestä majapaikasta hintajärjestyksessä. Valitsimme hinnan ja sijainnin perusteella ja sopivasti halvin olikin parhaalla paikalla. Mokkulakin sai puhtia reissun loppuun asti.
Kämppä löytyi serpentiinitien varrella Kehlstein vuoren rinteella. Samalla vuorella, jonka huipulla on Kotkan pesä. Ajatuksena oli käväistä sielläkin. Gasthausen emäntänä tuli ovelle vastaan. Sellainen reipäs mummo. Näytti huoneemme ja antoi joitakin vinkkeja. Kertoi myös olevamme hänen toiset suomalaisvieraat. Edelliset olivat pari vuosikymmentä sitten.
_8DT4315Päivä oli vasta alussa, joten lähdettiin samointein kruisailemaan kylälle. Ruokakaupassa asioinnin jälkeen suunnattiin Köningseelle, eli Kuningasjärvelle, jossa oli tarkoitus käydä uimassa. Se oli myös sellainen turistirysämesta kojuineen pikkukaupoineen. Ostettin siellä kahden italialaisnaisen pitämästä crepes-kojusta salamilla ja juustolla täytettyjä lettuja.
Syötin lettuja laiturilla, jossa totesin, ettei kuitenkaan enää tee mieli uida. Kun näin vuoren varjon pyyhkäisevän uimarannan yli. Auringon on paistettava kun käy uimassa.
Paluumatkalla käytiin kylän keskustassa etsimässä ravintolaa illallista varten. Saimme keski-ikäiseltä mieheltä huonohkoa palvelua. Ruokaa ainakin tuli syötyä. Seuraavaksi kotiin ja nukkumaan sänkyyn. Sänkyä oli jo ikävää.

Seuraavana päivänä piti herätä riittävän ajoissa, jotta ehtisimme palauttaa Opelin ennen kahtatoista. Konttori oli toisessa kylässä noin 35km päässä, Freilassingissa. Päätimme tämän olevan sopiva päivä käydä Salzburgissa. Etenkin kun tulimme siihen tulokseen, että pikkuauton vuokraaminen olisi melkein saman hintaista kuin julkisten käyttö ja paluujuna Müncheniin. Eikä tarvinut miettiä aikatauluja päästäksemme johonkin.
_8DT4489Freilassing kylä löytyi nopeasti samoin vuokraamo. Sieltä saimme pienen hienon mustan Audi A1:n, jossa oli integroitu navigaattorikin. Mutta kivoista varusteista puuttui suosikkini vakionopeudensäädin. Lähdimme samantien kohti Salzburgia. Majamme emäntä neuvoi jättämään auton kaupungin laidalle Park’n’ride parkkiin ja kulkemaan kaupungilla bussilla. Sellainen tuli heti vastaan ja oli ison messukeskuksen yhteydessä. Maksamalla 12e sai parkkipaikan 24 tunniksi ja ilmaiset kulkemiset max 5 hengelle kaikilla julkisilla. Todella hyvä ratkaisu kaupungilta. Vastaan tuli trollikka nro 1, joka vei meidät keskustaan asti.

_8DT4398Kaupungilla hengailtiin ristiin rastiin. Huomasin kaksi irkkupubiakin. Jos ovat olevinaan aitoja irkkupubeja, pakko niistä on löytyä ainakin yksi irlantilainen siideri. Jossain vaiheessa päivää käytiinkin siellä yhdellä. Ja olihan siellä yksi lemppareistani, Magners. Oli siellä myös brittiläinen Strongbow, jonka Fox tilasi. Kerroin baarimikolle kaipaaneeni siideria jo toista viikkoa, kun ei sellaista Saksasta vaan löytynyt. Kysyin huvikseni myös ovatko heidän Magners-tuopit kaupaan ja mihin hintaan. Baarimikko antoi minulle sellaisen ilmaiseksi. Wohoo! Lasissa ei ollut pelkkä Magnersin logo, vaan myös pohjaan laserilla kaiverrettu omenan kuvio.
_8DT4455Keskustassa, Kapitelplatz aukiolla oli isokokoinen näyttö, jonka edessä oli rakennettu katsomo ja ravintolapuoli. Joka ilta siellä esitettiin eri operoita tallenteena tai suorana lähetyksenä oikeasta näyttämöstä. Aukion laidalla komeili vuoren rinteella Hohensalzburgin linna. Konsertit esitettiin vasta iltakahdeksalta, joten ajattelimme tappaa aikaa käymällä Mirabell puistossa. Matkalla puistoon käväistiin vetämässä subwayt illalliseksi. Kyseinen pusto on tullut kuuluisaksi etenkin siitä, että siinä kuvattiin Sound of music -klassikkoelokuva. Se oli oikein kaunis puisto keisarillisineen puutarhoineen. Ei kuitenkaan vetänyt vertaa Venäjän monarkian puistoihin. Mutta tässä puistossa oli omanlaista tunnelmaa.
_8DT4479Kello lähestyi kahdeksaa, jolloin kiirehdimme katsomaan oopperaa. Kauan ei sitä katsottu, vaikka hyvin se oli toteutettu. Teoksesta tuli jonkinlainen dejá vu fiilis, mutten saanut päähäni mistä. Ja saksaksi laulut eivät menneet minulle perille. Lähdettiin autolle ja kruisailtiin pimeitä katuja pitkin kohti kotikylää.

Majapaikalla suunniteltiin viimeistä kiipeilyä. Alustavassa suunnitelmassa olleesta Watzmannista jouduttiin luopumaan sen hankalan sijainnin takia. Tarvittaisiin kolmas henkilö, joka siirtäisi automme vuoren toiselle puolelle. Vaihtoehtona on toki palata samaa reittiä takaisin. Päivästä olisi tullut myös pitkä ja jouduttaisiin laskeutumaan pimeässä tuntemattomassa paikassa. Vaihtoehtona keksittiin Hoher Göll huippu, johon mentäisiin Kotkan Pesän kautta. Kun uusi suunnitelma lyötiin lukkoon, painuttiin nukkumaan. Koko seuraava päivä meni Hoher Göllille kiipeilyyn ja palattiin takaisin viimeisellä bussilla. Syömään ei lähdetty, vaan haettiin pizzat.Hoher Göll panoramaViimeisenä päivänä Berchtesgadenissa päätettiin käydä uimassa Königseella. Aamiaisella kerrottiin majamme emännälle, joka suositteli kuitenkin Hintersee järveä. Se olisi lämpimämpi ja siellä olisi oikeita uimarantoja. Suunnattiin sitten Hinterseelle uimaan.
Paikka on todella kaunis. Kirkasta vettä ympäröivät uhkeat vuoret. Ajoimme järven toiselle puolelle, jossa löytyi mukavan näköinen ranta. Vesi ei kylläkään ollut lämmin. Pikaisesti käytiin polskimassa ja siirryttiin terassille, jossa otettiin jälkkärit. Ollaan jo etukäteen sovittu, että käydään taas Königseen rannalla syömässä lettuja juustolla ja salamilla.
Hintersee panoramaJotenkin olo oli niin väsyttävä kaiken reissailun jälkeen, että otin päikkärit kun päästiin takaisin majapaikalle. Heräsin illalla ukkoseen. Taas oli salamoinut ja satanut kaatamalla. Fox oli ikkunan takana metsästämässä salamakuvia. Myöhemmin oli Fox itsekin päätyi päikkäreille ja itse rupesin kirjoittamaan blogia.

Havahduin joskus iltakymmeneltä, että meidän piti käydä tsekkaamassa se ulkoilmakonsertti. Foxikin heräsi ja patistin lähtemään ulos. Otsalamput päässä lähdettiin tallustamaan tapahtumapaikalle toteaksemme purkutyömään olevan vauhdissa. Mikäs siinä, mukava iltakävely ennen pakkaamista.
Kamat pakattiin valmiiksi, jotta aamulla ei tarvitsisi muuta kun napata mukaan autoon ja lähteä ajamaan Müncheniin. Emäntäkin oli kiltti ja lupasi tehdä meille aamiaisen tavallista aiemmin.

Zugspitze (2962m)

Zugspitze on Saksan korkein vuori, jonka yli kulkee myös Itävallan raja. Aivan huipun viereen pääsee sekä Itävallan puolelta Ehrwaldista ja Saksan puolelta Eibseeltä hisseillä. Olen käynyt ylhäällä jokusen kerran vain käymässä, muutamia kertoja laskettelemassa ja kerran aiemmin olen noussut kiipeämällä Zugspitzelle. Ensinousuni tein isäni kanssa vuosi sitten samaa reittiä, jota tälläkin kertaa kuljimme. Silloin sää oli melko epäkiitollinen maisemien ihailuun, joten halusin nousta reitin uudestaan paremmalla säällä. Nyt sääennusteet olivat varsin lupaavia.

Ajoimme Eibsee-bussilla Hammersbachiin, josta lähdimme nousemaan ensimmäisen päivän kohteeseen Höllentalangerhüttelle (1381m). Vaelsimme metsän läpi Höllentalklammin alkuun ja aina yhtä näyttävänä esittäytyvän solan läpi. Sen jälkeen edessä oli lyhyt nousu Höllentalangerhüttelle, josta olin puhelimitse varannut meille yöpaikat. Hinta yöpymiselle makuusalissa on 22e tavallisille kuolevaisille, DAV:n jäsenet saavat alennusta. Majalla on yöpyjille peitot ja tyynyt, oma makuupussi pitää olla. Lisäksi ”majakengät” eli släbärit saa lainaan, jos omia ei ole (vaelluskenkien käyttö on majojen sisällä yleensä siisteyssyistä kielletty ja kengille on oma säilytyshuone). Illan pimetessä nautimme hyvää keittoruokaa ja muita Baijerin ihanuuksia kuten olutta.

Aamulla nousimme ennen kuin aurinkoa edes näkyi Höllentalin yllä. Hyvä aamupala majalla ja kamat nousukuntoon. Sauvojen avulla vaelsimme aamun valjetessa Höllentalin toiseen päähän, josta lähtee vuorenseinämää pitkin nousemaan Höllental via Ferratan ensimmäinen osa. Jo tässä vaiheessa oli varsin lämmin sekä liikkeellä selvästi paljon ihmisiä. Kyseinen reitti on suosittu ja siten lähes aina ruuhkainen. Nyt väkeä saattoi olla vielä enemmän liikkeellä, koska edellisenä päivänä koko via Ferrata oli suljettu jäätiköllä tapahtuvien räjäytystöiden takia.

Ensimmäinen via Ferrata -osuus meni mukavasti ja sen jälkeen reitillä on lyhyt pätkä vapaakiipeilyä ja pidempi osuus vaellusta Höllentalferner-jäätikölle asti. Jäätikkö oli viimevuodesta hieman pienentynyt ja lumikin oli pehmeämpää. Meillä oli kuitenkin jääraudat mukana ja niiden käyttöä myös alueen oppaissa suositellaan. Edellisellä kerralla olin ylittänyt jäätikön ilman rautoja ja se onnistui kyllä lumessa kävelemään tottuneelta, mutta raudat tuovat todella paljon varmuutta ja tietenkin lisäävät turvallisuutta. Jäätikkö nousee nimittäin melko jyrkästi ja vertikaalinousua tulee noin 200m – kaatuminen ilman rautoja johtaisi todennäköisesti hallitsemattomaan luisuun alapuolella olevaan kivikkoon asti. Lisäksi halusimme tällä kertaa myös hyödyntää mahdollisuuden harjoitella jääraudoilla kävelyä Großglocknerin reissua ajatellen. Puin jäätikön ylityksen ajaksi pitkähihaisen päälle, mutta ehkä t-paidallakin olisi pärjännyt – niin lämmintä oli!

Jäätiköltä siirtymä toiselle – huipulle asti vievälle – via Ferratalle on nyt aiempaa paremmassa kunnossa ja via Ferratan vaijereita oli muutenkin pitkin matkaa selvästi uusittu. Jäätikön ja kallion välissä oleva railokaan ei nyt ollut erityisen leveä. Ruuhkaa jatkui koko matkan ajan – välillä laskimme nopeampia kiipeilijöitä ohi ja välillä ohitimme muita. Lisäksi myös vastaantulevaa liikennettä oli jonkinverran. Tunnelma seinällä oli kuitenkin miellyttävä ja ihmiset tekivät kohteliaasti tilaa toisilleen. Välillä vaihdettiin muutama sana muiden kanssa sekä ”servus” ja ”grüß Gott” -tervehdyksiä tuli päivän aikana varmasti satoja. Eräältä naiselta repeytyivät pohjat irti vaelluskengistä, mutta hän sai ongelman korjattua luovasti vetämällä sukat kenkien päälle.

Aiemmat vuoret tällä reissulla olivat auttaneet jo tottumaan korkeampaan ilmastoon, mutta tietenkin noustessa hapen vähenemisen aina huomaa. Zugspitzelle noustessa kuitenkin kaikkein eniten ongelmia aiheutti todella kuuma sää. Vaikka kirkas ja aurinkoinen keli oli muuten miellyttävä niin kuumuus meinasi ajoittain saada ainakin tämän kiipeilijän lääpistymään kesken seinämän. Suojaan auringolta kun ei paljaalla vuorenseinällä pääse hetkeksikään. Joimme kaikki juomavarastomme loppuun, mutta siinä vaiheessa huipulle ei onneksi ollut enää pitkä matka. Saavutimme lopulta Jubiläumsgratin ja nousimme sen kautta Zugspitzen todella täydelle huipulle. Kiipeilijöiden lisäksi huipulla parveili hissillä ylös ajaneita matkailijoita, joiden tungeksinta huipulla ei ollut kaikkien kohdalla kovin turvallisen oloista.

Kävimme juomassa erittäin palkitsevat kylmät limpparit huipun vieressä olevan Münchner Hausin ravintolassa ja nautimme lämpimästä säästä satojen muiden ihmisten kanssa. Kuulutuksien mukaan Eibseelle vievät hissit olivat hyvin täysiä, joten tulimme alas vaihtoehtoista reittiä. Laskeuduimme Gletscherbahn-hissillä jäätikölle, jossa talvisin toimii laskettelukeskus ja jatkoimme sieltä Garmisch-Partenkircheniin asti osan matkaa vuoren sisälläkin kulkevan hammasratasjunan kyydissä.

zugspitzerama