11: 2008-07-25

Nevski Prospekt oli suljettu asfaltin uusimisen takia. Joten autolla sitä pitkin ei päästy ajamaan. Etsittiin autolle paikkaa pieniltä kaduilta ja lähdettiin kävellen etsimään jonkinlaista venäläistä ravintolaa.
Päädyttiin Shury-Mury nimiseen ravintolaan, jossa saatiin nauttia aivan mahtavan aterian.

12: 2008-07-26

Syömisen jälkeen kello näytti jo reippaasti kahta, jolloin silla ovat jo auenneet. Joten lähdettiin katsomaan näkymiä. Mahtavaa. Perjantai iltana nuoriso kerääntyy Nevan rantanteiden varrelle viettämään viikonlopun alkua. Eräässä paikassa soitti joku bändi livenä, niin Antti vei Katjaa tanssiin.

13: 2008-07-26

Oli tarkoitus päästä patoa pitkin Kronstadtiin vievälle tielle katsomaan auringon nousua. Mutta sillat laskeutuvat vasta klo 5 aamulla. Joten etsitiin siltaa jonka yli päästääisiin Nevan yli.

14: 2008-07-26

Käytiin melkein kaikki sillat läpi, viimeisella sillalla oli liikennettä. Mutta Antti nukkui takapenkillä makoisasti ja Katjakin välillä torkahteli. Eipä ollut enää järkeä lähteä ajamaan siitä sillalta padolle kehätietä. Se veisi jo toista tuntia matka. Joten päätettiin heittää Katjaa kotiinsa ja sitten nukkumaan isäni kotiin.

16: 2008-07-26

Päivällä herätyksen jälkeen, joskus keskipäivällä, päätettiin taas lähteä keskustaan katsomaan Pietarin elämää päivällä.
Jätettiin auto Basileostrovskaja metroaseman läheisyyteen ja lähdettiin metroseikkailuun.