Alpspitze (2628m)

Lähdimme eilen 09:50 Hammersbachista suunnitelmissa nousta alhaalta asti Alpspitzen huipulle (2628m) ja laskeutua sieltä Osterfelderkopfille (noin 2000m) ja tulla loppumatka hissillä. Vuorilla hyvätkin suunnitelmat voivat kuitenkin muuttua.

Nousu Hammersbachista sujui tasaiseen tahtiin ja etenimme metsäisestä maastosta vaeltamalla korkeammalle avoimelle alueelle. Saavutettuamme Osterfelderkopfin pidimme pienen tauon ravintolassa täyttäen nestevarastot. Lyhyen siirtymäreitin kautta lähdimme nousemaan kohti huippua Alpspitze via Ferrataa myöten. Suurin osa liikenteestä oli tässä vaiheessa vastaantulevaa, joten ajoittain tikkaissa ja muissa kapeissa kohdissa piti odottaa päästäkseen jatkamaan varmistetulla reitillä.

Pilviä pyöri huipun ympärillä ja saavuttaessamme huipun 16:56, näkymä alas vaihteli pilvien liikkeiden mukana. Garmisch-Partenkirchenin suuntaan näkyvyys oli huono, mutta Höllentalin ja Zugspitzen suuntaan näkyi hyvin. Oli jo aiemmin selvää, ettemme ehtisi viimeiseen hissiin, joka lähti 17:30. Päätimme lähteä laskeutumaan huipulta toista reittiä, kaakkoisseinämää alas ja pohjoisseinämän yli.

En tiedä olisiko kumpikaan reiteistä ollut toista nopeampi. Kaakkoisseinämällä laskeutumista vaikeuttivat laajat irtokivialueet, jossa liikkuminen oli ajoittain haastavaa. Tukea tai varmistusta ei saanut usein mistään vaan täytyi surffata joka askeleella valuvan kivimassan mukana. Myös pienten lumialueiden ylittäminen vaati tarkkaavaisuutta, ettei luisuisi hallitsemattomasti alas vuorenrinnettä.

Osterfelderkopf saavutettiin joskus 19:30 aikoihin ja jatkoimme laskeutumista Hochalmin kautta alas Hammersbachiin. Pyrimme pitämään yllä hyvää vauhtia, että pääsisimme mahdollisimman alas ennen pimeää. Tullessamme metsäisille alueille alkoi jo hämärtää ja lopulta oli täysin pimeää. Melko hämärässäkin kulkeminen tuttua reittiä onnistui vielä varsin hyvin, mutta lopulta otimme avuksi kännykän valon. Otsalamput olivat jääneet kämpille – virhe, joka ei varmaan tämän jälkeen enää toistu. Kännykän valon avulla kulkeminen sujui kuitenkin ongelmitta.

Saavuimme takaisin Hammersbachiin noin 13,5h kuluttua lähdöstä. Tapasimme tiellä kaksi muuta miestä, jotka myös olivat palaamassa kiipeilemästä. He olivat kulkeneet Jubiläumsgratin yli! Aivan Höllentalklammille johtavan tien alussa on Hotel Haus Hammersbach, jonka vastaanottovirkailija ystävällisesti soitti meille taksin ottamatta minkäänlaista maksua.
Katso kartalla: 47.4869, 11.0867

Lisätietoja reitistä ja video omalla sivullani jerikofox.com.

3 vastausta artikkeliin “Alpspitze (2628m)”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *