Juhannus Vuokkiniemessä

Saimme Julian puhelinnumeron taksikuskilta Haikolasta. Häneltä saamme majoituksen ensi yöksi. Julia käski puhelimessa saapua kylään ajoissa. Sillä kylässä on iso juhla – Juhannus!
Matkalla Vuokkiniemeen koitimme taas yhteen kylään, jota I.K. Inha piti aikoinaan tukikohtana. Sinne ei enää päässyt. Seisomme rannalla umpikujassa. Palattiin takaisin ja jatkoimme Voinitsaan, jonka jälkeen reissumme teema jatkui taas. Bongasin puiden välistä ristin. Siellähän oli chasovnja, joka oli harmiksemme abloy-munalukolla kiinni. Ei päästy sisään kun ei ollut ympärillä asutustakaan, mistä kysellä.

Saapuimme Vuokkiniemeen, jossa Julian äiti vei taloonsa erittäin kiireisenä. Näytti missä ruokaa ja huoneemme on, sitten häipyi äkkiä järjestämään rantajuhlaa. Vissin oli yksi järjestäjistä.
Söimme lihapyöryköitä ja tattaria lisukkeena ja painuttiin itse rantaan juhlimaan.

Nyt ollaan täällä sekamelskassa. Koko kylä ja jopa naapurikylästä tulivat ihmiset yhteisbussilla. Mahtava fiilis. Tulee tosin lapsuuteni neuvostoajan juhlat mieleen 🙂

Jatketaan. Jussi jo päässyt piirileikkeihin ja minä paparatsina ympärillä.
Katso kartalla: 64.9534, 30.5612

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *