Huomenta Solovki!

Eilisissa suunnitelmissa oli tarkoitus lähteä ajamaan kolmeen eri paikkaan. Paikallisen ravintolakäynnin jälkeen lähdimme ajamaan isolle kiviselle padolle. Ravintolassa oli oikein hyvällä hintalaatu-suhteella oleva kotiruokaa. Mutta pyörälenkki olikin taistelu elävänä perille pääsemisestä. Reitti padolle kulki todella huonokuntoisia ja eilisen myrskyn jäljiltä mutaisia teitä pitkin ja useassa paikassa oli pelkkää suota, jossa ei kannata astua kaadettujen puunrunkojen ohi. Pyöräkin kerran upposi niin, ettei eturengasta enää näkynyt. Oli pieni pettymys ilmassa. Kun ei oltu asennoituneet ja valmistautuneet kunnolliseen maastopyörälenkiin. Luultiin, että kohteisiin pääsee pyörällä rennosti ja nopeasti. Mutta tuosta tuli itse pyöräily ykkösasiaksi, eikä se kohde. Itse petyin vielä enemmän kun näin sen padon. Se ei ollut kummoinen. Pitkään kiemuraiseen linjaan asetettu kivikasa. En siinä hetkenä osannut kaivata siitä kauneuden merkkejä. Iso avara tila ja padon linja, joka kauemmas katsoessa muuttuu vaan sotkuksi. Ehkä minulla oli liian kovat odotukset, kun sitä on kovasti kehuttu paikallisten toimesta. En toki kielleä, etteikö se olisi kaunis jonkun toisen silmissä.
Tällä saarella on yli 630 järveä ja meidän reitimme kulki muutaman järven välissä. Niissä oli kauniita maisemia, mutta täytyy sanoa ettei nekään olleet ihmeellisimpia kuin Suomessa. Ainoa ero on kuusien eri laji. Pitkät rungot, lyhyt ja laiha oksisto. Ihan kuin rantaviiva kärsinyt karvanlähdöstä kun vertaa suomalaisten järvien rantoihin.
Itse en lähtenyt hakemaan maisemia, niitä on nähty. Etenkin kun on Norjan reissu tuoreessa muistissa. Yksi asia tuli vielä mieleen noista Solovetskin järvista, en tosin tiedä päteekö tuo muihinkin järviin joita en ole nähnyt. Täällä kukaan ei asu järven rannalla. Ei näkynyt laitureita eikä taloja tai mökkejä. Pelkkä järvi ja metsä. Tälläinen kliinisyys toisaalta rauhoittaa ja toisaalta ahdistaa. Riippueen sen hetkisesta fiiliksesta ja asennoitumisesta.

Tämä reitti olisi ollut oikeasti todella kiva ja jännittävä, jos reissun tarkoitus olisi nimenomaan maastopyöräily-retki haastavineen teineen ja poluineen. Aloittajille ei tuollainen retki sovi. Ties kuinka moni on päättänyt kääntyä takaisin. Ei paljoa auttanut myös se, että minulle sattui todella huonossa kunnossa oleva maastopyörä. Jarrut olivat löysät ja vaihteet eivät toimineet lainkaan luotettavasti. Oma vika tosin oli kun sain kokeiltavaksi. Testasin tosin parin vaihteen vaihtoa ja jarruja. Tositilanteissa jarrujen vaijerit venyivät löysiksi ja vaihteet hyppivät kuin saatana jäätikössä. Ketju ei mennyt kummallekaan ykkösrattaalle lainkaan. Vedin jotkut suo-osuudet öristen. Mutta kun olin vähällä tehdä kameroineen kuperkeikan, suostuin taluttamaan pyörän. Onneksi oli parhaat jälkineet jalassa – saappaat. Vaellusversioiset sellaiset.

Lopullinen päätös oli, ettei lähdetä kokeilemaan reitteja muihin kohteisiin. Äskeisen reitin pituus oli kymmenen kilometria suuntaan. Tylsintä noissa reiteisssa on palaaminen samaa tietä takaisin. On vaan ajantuhlausta tuo, kun tämän reissun päätavoitteena on vanha puuarkkitehtuuri. Niin kohteissa sitä ei todennäköisesti ole. Ja chasovnjat, jotka ollaan nähty täällä sataman ja linnan alueella, ovat kaikki samanlaisia ja valkoisiksi rapattuja. Onkohan sitten muuallakin sama näkymä. Mutta ei ole sen arvoista, että ajaa pyörällä maastoreittiä 30km tarkistaakseen millainen rakennus siellä on. Voihan toki täällä vuokrata UASin. Mutta kallista se olisi. Eri asia jos olisi Nivat vuokrattavana, olisi aivan mahtavat testiradat täällä. Tietäisin silloin onko Niva ostamisen arvoinen 😉

Vein pyörän takaisin vuokraamoon, kerroin ongelmat. Ja mahdolliset syyt huonoissa säädöissä. Poika sitten sääti niitä rajoitusruuveja ja testaili. Ei mennyt ketju sinne minne pitänyt. Antoi minulle toisen pyörän, siinäkään ei toiminut. Koitti hän säätää sitäkin, mutta ei onnistunut. Ei taida olla perillä vaihteiden toiminnasta. Ja saatapi olla etteivät ketjutkaan olleet oikeaa kokoa. Ei olisi yllätys. Itse en ruvennut säätämään, kun kerran palvelu maksaa, niin se pitää saada. Pyysin lopettamaan säätämisen ja antamaan minulle korillisen pappa-pyörän 🙂 Mikäs sen parempaa kuin jalkajarrullinen yksvaihteinen 😀 Lihasvoimalla vaan ylämäkiin. Poika ei heti halunnut vaihtaa halvempaan vaihtoehtoon, mutta suostui lopultakin.

Harkittiin vielä ajamista 8km toiseenkin paikkaan. Joka ehkä olisi voinut vahvistaa tai kumota valkoisten chasovnien teoriani. Mutta vimeöisen valvomisen ja äskeisen maastopyöräreisun takia olin nukahtamassa pystyyn. Joten mentiin syömään illallista ravintolaan. Tilasin rassolnik-keiton ja tupla-annoksen lettuja huonolla kirsikkahillolla. Tiivistemaitoa eivät tarjoa. Mitä ihmettä?! Perinteinen venäläinen herkku ei kuuluu niiden listalle. Viereisessä kaupassa sitä kyllä saa, ettei sen saatavuudettomuuteen voi vedota. Pyhäinhäväistys näin pyhällä saarella.

Jussi onki jo häipynyt aikoja sitten ulos. Joten voisin minäkin. Viedään pyörät vuokraamoon. Ollaan loput ajasta jalkasin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *