Viimeinen päivä Äänisniemessä

Aamulla nukuttiin pitkään. Ainakin minä, kunnes Jussi herätti 😛 Mietittiin, että etsittäisiin jokin muu paikka aamiaista varten. Sillä
aurinkoa ei enää ollut, vaan harmaata ja kovaa tuulta. Avattiin se hieno kartta ja valitsimme matkan varrella olevaan lähteen, sieltä saisi
raikasta vettä hupenevaan vesivarastoomme. Paikalle löysimme nopeasti ja yllätyimme kuinka kätevä paikka onki aamiaiselle. Isommassa
katoksessa ruokailupaikat ja pienemmässä varsinainen lähde. Keitettiin ne perinteiset ja päälle kahvit ja teet. Teki mieli pestä pään eikä
muuta mahdollisuutta ollut kuin kylmä lähdevettä. Vesikanisterilla on sopivasti reikiä, joilla sain ripustettua katokseen. Ja ei kun
antarktisia fiiliksia päähän. Tuli miellyttävän raikas olo. Saatiin pariin otteeseen vieraitakin, jotka tulivat hakemaan lähdevettä. Ekat
olivat kaksi petroskoilaista poikaa, jotka morjenstivat meitä suomeksi. Taisivat bongata suomalaisia rekkareita. Kuulemma ovat sukuloimassa
Äänisniemessä. Ainakin heillä oli kunnollinen maasturi pikuppi. Myöhemmin heidän jälkeen saapui kuuden hengen porukka ikivanhalla Moskvich
autolla. Näemmä hyvin mahtuivat ja hauskaa niillä näkyi olevan. Kaks jätkää ja neljä naista. Naiset menivät lähteelle, miehet jäivät meidän
seuraan juttelemaan. Ensin mistä olemme ja sitten missä meidän naiset olivat. Naisemme taitava seurata reissuamme turvallisesti ja mukavasti
kotioloissa 😉 Oltiin jo pakkaamassa keittiötavaroita koriin ja palaamassa autoon, kun miehet kysyivät miksen ota heistä potretin. No minähän
sitten otin 😛
Jatkettiin taas matkaa Velikaja Nivaan, jossa ruvettiin kyselemään paikallisilta yhden kirkon sijaintia. Meille osui mies, joka vaimonsa kanssa yrittivät saada meitä
ostamaan susien syömän hirven pääkallon sarvineen. Se vaatisi käsittelyä ja puhdistusta ja jonkinlaista taustalevyä, jotta voisi seinälle
laittaa. Olisin ostanut jos paluumatka kulkisi Viipurin mökin kautta. Isä saisi tehdä sillä mitä haluaisi. Suomeen kun ei eläinperäisiä
tuotteita saa tuoda. Eikä tuota voinut mitenkään piilottaa. Jäi sitten ostamatta. Mutta keskustelu kirkoista, kulttuurin säilymisestä ja
muista historiaan liittyvistä asioita vaan jatkui ja jatkui. En pystynyt kääntämään kun ei pausseja tullu. Joten Jussi hieman pitkästyi.
Meidän piti muutenkin jatkaa matkaa, kun kello oli paljon. Saimme kuitenkin muutamia vihjeitä ja jopa tieto eräästä metsästäjästä, joka olisi
erittäin mielissään kertonut Äänisniemestä lisää, kun kuulemma tuntee paikkoja kuin omia taskuja. Monilla paikallisilla näkyy olevan taskut
täynnä reikiä. Olisi tosiaan kiva tavata kyseistä metsästäjää, mutta nyt oikeasti tiukan aikataulun takia jää tapaaminen ensi kertaan. Nyt on
ainakin tieto ja nimi tallessa, että osaa etsiä oikeasta paikasta.
Matkalla pois Äänisniemestä meillä oli vielä viimeinen kohde, joka oli ohjeitten mukaan Pindushissa. Ennen sitä piti varmuuden vuoksi tankata
täyteen ja ostaa matkaruokaa. Löydettiin 24h kauppa, jossa tuotteita myytiin vaan pienen ulkoluukun kautta. En halunnut ostaa mitään
näkemättä mitä ostan. Koitin tekeytyä oikeasti ulkomaalaista ja puhua englanttia ja hoonoa venajaa. Toiveena olisi, että myyjä päästäisi
sisään katsomaan hyllyjä kun ei osannut englantia. Puhui minulle takaisin kokoajan venäjää ja ne ponimaju. Palveluhenkisyys oli
venäläisittäin kaukana. Niinpä lähdettiin pois ostamatta mitään. Jussia harmitti, oltais voitu ostaa ees banaania, se kun on riittävän
kansainvällinen nimi 😛 Jatkoimme matkaa etsimällä bensa-asemaa. Löytyi sama missä ollaan tankattu menomatkalla. Jonkun ajan päästä
yllätyimme kun uusi reitimme yhtäkkiä kulkikin suhteellisen isomman kaupungin läpi. Medvezegorsk osoittautui oikeasti oikeaksi kaupungiksi.
Tosin Kontupohjaa pienemmäksi. Löytyi useampia 24h kauppoja, joihin pääsi ihan sisään. Ostimme pari piirakkaa, snikkers ja twix patukoita.
Kaikki kävi, kunhan sai syödä matkalla. Jussi jatkoi ajaamista ja minä naputtelin eilisen päivän kirjoittamista. Saatuani romaanin valmiiksi,
Jussi pääsi nukkumaan suu auki pelkääjän paikalle 🙂 Itse sitten ajoin Kemiin asti, jossa vaihdettiin taas paikkoja, jotta pääsisin nettiin
tsekkaamaan laiva-asioita.

Kuvia tähän asti räpsitty yli 1100 kpl, duplikaatteja on vain muutama. Joten karsinta tulee olemaan hankala 😛

1 vastaus artikkeliin “Viimeinen päivä Äänisniemessä”

  1. Täällä tää yks nainen. Niille kuoppareiteille ei kyllä ole mitään hinkua, mutta solovetskin saarelle olis mahtavaa päästä! Siellä länsiransikolla voi kuulemma nähdä maitovalaita kesällä. Hienoa että olette päässeet pyörän selkään, tekee varmaan hyvää pitkän automatkan jälkeen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *