2009-04-28 09:51:09

Sen lisäksi, että eilen saatiin vihdoin yösijoja kyseltyä (ja osa on jopa vastaillutkin jo) niin teimme muitakin muutoksia reissuun.

Ensimmäinen ylläri oli kun kaverini huomasi aikomamme rajanylityspaikan Venäjän ja Latvian rajalla olevan vähän kehno käyttöömme, joten koukkaammekin Viron kautta vähän matkaa. Ja koska kaikilla oli niin mukavaa, päätimme kutsua mukaan yhden ystävän lisää. Eli teemmekin vähän lisäkoukkasta Virossa ja nappaamme kaverini Juho J.:n kanssa matkaan kyytiin. Venäjän viisumia hän ei olisi enää kerennyt hankkimaan ja torstai-illan työt olisivat muutenkin estäneet, mutta sattumalta sattui ensi viikko olevan lomaa, joten eikun sekaan vaan. Juho tulee lautalla Tallinnaan ja siitä bussilla Vöruun, josta nappaamme hänet kyytiin.

Toinen eilisen yllätyksistä oli, kun kyselin Dimalta varmistusta Latvian yösijan sijainnista. No sehän varmistui sitten sijaitsevaksi Liettuassa 😉 Aivan Ignalinan ydinvoimalan kupeessa.

– Eero

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *